maanantai 6. syyskuuta 2010

Guten Guten Amsterdam!

Hei sinä! Jos olet 50-vuotias, rehevä ja kokenut kotirouva niin  sovellut erinomaisesti iltojeni ratoksi. Oho. Eihän tämä ollutkaan treffipalsta, vaan ihan meidän tuotantotiimin blogi! Haha, kaikkea villiä sitä sattuu. Kuten vaikka sunnuntain kuvaukset. Lyhyesti sanottuna: "good shit."

Sunnuntain kuvauksessa kaikki mahdollinen, mikä olisi voinut onnistua, onnistui täydellisesti. Mitä nyt ohjaajaduo taas löi rautaisen kovia päitänsä yhteen kuvakulmien kanssa, mutta suurimmaksi osaksi homma sujui kuin rasvattu. Osasyynä se, että allekirjoittanut antoi ohjaajapari Autereelle enemmän vapautta kuvakulmien kanssa, jotta ekstrojen ohjaus onnistuisi luontevammin. Ekstrat. Niitä oli paljon. Onnistuimme viikon aikana koppaamaan mukaan runsaat kuusi vastarintataistelijaa Pierren, Imslad Enduaan ja Jaap von Hoopin koplaksi. Valmistelu osasto saapui kuvauspaikalle Mäntyvaaraan jo kahdentoista maissa odottamaan muuta sakkia saapumaan kahden pintaan. Vaikka päähenkilömme uljas saapuikin mökkireissulta vasta kolmen aikaan, saatiin kuvaukset aloitettua ja matskua tuotettiinkin niin, ettei edes Sierra jätä.

Storyboardin merkitys kuvausten sujuvuudesta puhuttaessa on yllättävän suuri. Kun on mietittynä, miten kohtaus ilmaistaan kuvallisesti, on aika vähän enää jäljellä pohdittavaksi. Ok, ehkä dialogia kirjoitettiin paikan päällä, mutta sekin urakka saatiin valmiiksi ennen yhdenkään ekstran saapumista. Silti kohtaus oli pitkälti mietitty läpi, ekstrojen osuudet hoidettiin ensimmäisenä alta, jonka jälkeen suurimman osan lähdettyä hoidettiin vielä muutama lähikuva. Jopa migreenialtis maskeeraajamme Juuso-Matti, saatiin paikalle, eikä kuljetuspuoli ole ollut koskaan näin kivutonta.

Suurista elokuvan kohtauksista on enää jäljellä baarikohtaus, vastarinnan tukikohdan taistelu, sekä Pimmelarsch. Jos suunnittelupuoli jatkaa samaa rataa, ei voi mennä pieleen.

Hene ja Make, hurjat taistelijat.

Bonuksena Bondage-Eero.

torstai 2. syyskuuta 2010

"Helevetti tästä tulee hyvä elokuva"

Pyydän anteeksi pientä paussia kirjoitusten välissä (Tuukka), mutta pienen tökkimisen ja syvällisen itsetutkiskelun (S.T.A.L.K.E.R: Shadow of Chernobyl) jälkeen on taas aihetta kirjoittaa elokuvan tekemisestä isolla Y:llä.

On selvää, että meidän porukan yhteenlasketulla kokemuksella ja taidolla elokuvat eivät ole niitä nerokkaimpia tuotoksia. "Camp-henkisyys" on jo niin läpinäkyvä sana tällä vuosikymmenellä, että vaikka haluaisikin yhdistää Normandia-ykkösen 60-luvun Batmaniin, niin väistämättä KooÄrPeen tuotokset on helpompi yhdistää Ed Woodin uskomattoman hyviin leffoihin. Kulttimaine ja eksploitaatio ovat lapsellisia tekosyitä leffan "myymiselle." Mutta siinä meidän leffojen kauneus piileekin. Ne ovat kaikkia edellämainittuja yhtäaikaa. Huonoja, hyviä, shokeeraavia (no ei syödä ihmisiä nauhalla ei, mutta harvassa findie-pätkässä esiintyy Güntheriä kiduttamassa Jesseä Gibsonin Passionin tyyliin) ja omalaatuisia. Huh huh, pitää heittää sulkujen käyttäminen pois, ennenkuin teksti muuttuu sumeriksi.

Kyllä joo voitaisin organisoida homma ammattimaisemmin, suunnitella tarkasti ennalta kuvauspäivät, taloudellisten kulujen ja muiden tuotantokuvioiden helpottamiseksi, mutta sitten elokuvasta katoaa se eläväisyys, mitä niin huolella sinne filmille tuomme. Parhaat läpät ja koomisimmat tilanteet Normandia I:ssä kehiteltiin kuvauspaikalla. Eipä muuten oltaisi keksitty mustalle miehelle sopivampaa kohtaloa kuin AIDS. Ei sillä, että tappavassa taudissa on mitään hausk- no helvetti, onhan siinä huumoriarvoa vaikka muille jakaa. South Park jo osoitti sen. Jotkin siellä kuvauspaikalla keksityistä ideoista osoittautuvat useimmiten leikkauspöydällä liian älyttömiksi, kuten muslimiterroristien ujuttaminen ensimmäiseen leffaamme, ja ne sitten päätyvät roskikseen. Pelatessa täytyy olla emoussonia, ja helvetisti typeriä idoita ennenkuin joku pokaa sen raa'an timantin sieltä paskaläjästä. Turha pingotus hevon veehen indiestä, sillä se mikä on itsestä hauskaa, on muista hauskaa. Jossei ole, niin muilla on huono huumorintaju. End of story.

Suositeltavaa katsottavaa, ennenkuin turhan vakavasti lähtee tekemään mitään, olisivat sellaiset helmipätkät, kuten Red Scorpion, Bridge of Dragons ja Rocky 4. Jos taas ei halua liikaa kyllästää repertuaarian Lundgrenillä niin samaan syssyyn olisi syytä tunkea sellaisia fliksejä kuin Evil Dead, Commando, Quel Maledetto Treno Blindato tai Missing in Action. Asioita ei turhaan selitellä, huumoria on hurttia ja toiminta päätä huimaavaa. Ohessa kuva viime viikonlopun kuvauksista. Antakaa meille rahaa kunnon valoihin.

Direktör ja köysissä Eero.
Lothar Donnern.
Ekstraspeshiaalina leffamainosta. Karvareuhka suosittelee.

maanantai 23. elokuuta 2010

Pikkusiskon enkunläksyt

Vaikka päivämäärä saattaakin hämätä, kerron tässä tekstissä kuluneesta sunnuntaipäivästä kuvausten parissa. Myöhäinen ajankohta johtunee inspiraationi tulevan yleensä keskellä yötä. Kiusallista, mutta minkäs teet. Kuvauspäivän tuloksena saimme kuin saimmekin kuvattua elokuvassamme melko isoa osaa näyttelevän Petteri Siitosojan (lue: Pekka Siitoin) ensiesiintymisen SS-Wikingin esikunnassa Pimmelarschissa. Vähän saksaa opiskellut tai muuten härskejä sanoja sanakirjasta ajankulukseen etsinyt voi havaita esikunnan sijainnissa aivoja kutkuttelevaa komiikkaa.


Siitosojan hahmon alkuperä kaipaa aiheeseen perehtymätöntä varten selvitystä. Siitosojan esikuva Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin, oli 70-luvun Suomen radikaalien fasististen liikkeiden lempilapsi ja myöhempien järjestöjen kummisetä. IKL:n rivien hajottua Siitoin nähtiin sellaisten järjestöjen, kuten Kansallinen Rintaman ja Kansallisen Liittoneuvoston nokkamiehenä. Youtube-videot mm. näiden kahden järjestön kommeluksista ovat useina baari-iltoinamme toimineet aloittelujuominkien lomassa viihteenä, sillä Siitoimen natsiporukan surkuhupaisat kokoontumiset ovat huumoriarvoltaan kultaakin kalliimpaa. Jos siis jotain satunnaista netinselaajaa lopullisessa tuotoksessa olevat suomalaiset natsit, joita me itse näyttelemme, järkyttää ja pieneen mieleen herää kaikenlaisia hassunkurisia kysymyksiä asemastamme poliittisella akselilla... Kyllä, me vihaamme juutalaisia, koska se on ainoa oikea suomalainen elämäntapa. Järki käteen siellä. Me olemme kokeneet paljon paremmaksi tavaksi esittää mm. äärioikeistolaisten liikkeiden älyttömyyden heidän oman toimintansa tahattoman komiikan avulla, toisin kuin useissa suomalaisissa komediasarjoissa, joissa kantaaottava huumori on esimerkiksi sitä, että kokoomus yhdistetään köyhien lasten aamupalaksi nauttimiseen.


Ekstrat ovat myös jatkuva pähkinä purtavaksi. Miten houkutella projektiin mukaan ulkopuolisia ihmisiä, jotka jaksaisivat omistautua elokuvalle ilmaiseksi? Ainoa, mitä tältä projektilta kukaan saa, ydintuotantoporukka mukaanlukien, on omaa juttua esille. Sehän on meille se paras palkinto, että muut ihmiset näkevät kättemme jäljen ja kauhistelevat ihastelevat hämmästelevät tuotostamme. On vaikea kesken projektin välittää ekstralle, jota syystä taikka toisesta ei kiinnosta, kuinka hienoa on kuunnella, kuinka yleisö nauraa tuotoksellesi ja nauttii olostaan sinun tekemäsi leffan parissa, kuin itse olet nauttinut hyvää pätkää katsoessa. Näin amatööripohjalta on vapaat kädet lähteä tekemään mitä tahansa muuta kuin sotakomediaspektaakkelia, joihin me niin usein päädymme. Vaikka ensimmäinen Normandia olikin karkeassa muodossa kuvan- ja äänenlaadultaan (ja joo, juttujen laadulta), voi siitäkin pitkästä lyhäristä ammentaa sitä innokkuutta ja paloa, millä me näitä hommia tehdään. Olisi hienoa, jos sama palo tarttuisi myös muihin yksilöihin, kuin Karvareuhkan ydinporukkaan.


Mutta kuka näitä haaveiluja haluaa lukea, kun on tarjolla oikeaa viihdettä? Ohessa Kansallisen Rintaman kokous 90-luvun alusta ja meidän ekvivalenttimme tapahtumasta, miljöönä toinen maailmansota.




Kolonel-luutanant Petteri Siitosoja (Rami Tammenoksa) ja unser andra direhtyyr Lauri Autere

tiistai 17. elokuuta 2010

Veneilyä, oikukas sää ja paskahätä

Ensimmäiset kuvaukset olivat siis tänään ja tulos... ei vastannut odotuksiamme. Alkukankeus tuntuu vaivaavan Karvareuhkan uusintakin projektia. Kuvaukset saatiin aloitettua vasta keskipäivän jälkeen, eikä ekstrojen määrä ollut päätähuimaava. Kuvauksia vaikeutti paikalle pääsy, kun päivän kohtaus tuli kuvata rantatörmällä erillisellä saarella Ounasjoella. Matka ei ollut veneellä pitkä, mutta veneen kantaessa ehdottomana maksiminaan viisi henkilöä, piti kahdella tankillisella päristellä ees taas Rovaniemen Ylikylän uimarantaa ja saarta.

Sääolosuhteet eivät olleet aivan parhaimmat, auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta, kun olisimme tarvinneet lähinnä pilvistä säätä kohtauksen tunnelman tavoittamiseksi. Varusteisiimme ei myös kuulu vastavalosuodinta, joten heijastukset linssissä tarjosivat uuden pähkinän purtavaksi kuvakulmien kanssa. Allekirjoittanut ei saanut ajoissa väsättyä storyboardia kuvauksia varten, joten kuvaamiset olivat enemmän tai vähemmän hakuammuntaa, mutta silti Laurin, ohjaajaparini, toimiessa kameran takana saatiin aikaiseksi hyvää matskua saksalaisten hääräilyistä. Päivän päämäärä, brittikommandojen rantautuminen ja väijytykseen kuoleminen, jäi toiselle päivälle.

Aikataulu, suunnitelma, storyboard ja ekstrojen informointi siis kusivat rahtusen, mutta emme anna sen lannistaa. Ennenkin on ollut vastoinkäymisiä, eikä voi kahden leffan jälkeen odottaa, että teko yht'äkkiä olisi vallan ammattimaista. Tietenkin otamme itseämme niskasta kiinni ja täysin sydämin painamme päämme yhteen seuraavien kuvauksien suunnittelua varten.

Tämänpäiväinen myös herätti kysymyksiä ekstrojen suhteen. Kuinka moni innokkaista vapaaehtoisista jaksaa innostua, kun pitäisi oikeasti olla mukana hommassa. Päivät ovat pitkiä, eli eväät ovat must, ja kuvatessa rapa roiskuu sekä saattaa tulla haavereita. Turhan moni ekstraksi ilmoittautunut vetäytyy projektista laiskuuden tai itsekkyyden vuoksi. Tietenkin on hyviä, omakohtaisia syitä, mutta useimmiten - ja ihan ymmärrettävästi - kiinnostus katoaa, kun pitäisi herätä aikaisin, jättää päivän askareet sikseen ja kuvata leffaa aamusta iltaan. Mutta suuret teot kaipaavat uhrauksia! Ja jotta elokuvateollisuus ei saisi meitä pieniä ihmisiä palleista sorviin, on otettava härkää sarvista ja ratsastettava salamalla. Pidemmittä vertauskuvitta, menkäämme oikeisiin kuviin. Kuvista näkyy Forecan versio puolipilvisestä säästä.

Juha Saukko Karvareuhkan perinteisenä kaasunaamari-sakuna

Mikkoa ei mälsät leffaprojektit innosta, mutta Normandia II innostaa!
Markus Säärelä, el Kommandero
Mitä!? Ei natsit hymyile koskaan!

maanantai 16. elokuuta 2010

Normandian rannat palavat uudestaan

Tämän blogin tarkoitus on kerätä Karvareuhkan, nuorten findie-leffojen tekijöiden tuotantopäivien saldo tekstin muotoon ja antaa sneak-peakkia tulevan leffan etenemisestä. Minä, Aleksi Soukka, tulen myös käyttämään tätä ajatuksieni esilletuomiseen ja muuten vain ihmisten vaivaamiseen huonolla tekstillä ja sopimattomilla kuvilla.

Edelliset leffat kulkevat nimellä Normandia Liekeissä ja Sydämen Pimeys. Molemmat teokset löytyvät findien sydämestä: http://www.indietaivas.fi. Hakukonetta käyttämällä pitäisi leffojen löytyä, mutta tulen laittamaan linkit tähän blogiin, kun aika sallii.

Uusin projekti kantaa nimeä "Normandia II - Wacht Am Rein" (kökköä saksaa ja tarkoittaa Vartio Reinillä). Tuttu Henri Mommon esittämä Kers. Davis palaa jälleen suorittamaan liittoutuneiden tulevaisuudelle elintärkeätä tehtävää lähtiessään estämään Saksan viimeisen valttikortin käyttöä, jonka uskotaan voivan kääntää koko sodan kulun päälaelleen. Avuksi Davis saa paikan päällä vastarintaliikkeen, jonka johtaja "kyyhky", toimii yhteyshenkilönä. Kuinka käy liittoutuneiden valtojen? Kuinka käy Euroopan? Saavatko Tontut enää koskaan Viisasten kirjaa takaisin? Se selviää... kun selviää.

Tämä maanantai kului kokonaan leffan valmistelussa ja rekvisiitan valmistamisessa. Jaoimme ydinporukan kahtia, toiset tekemään laavuja vastarintaliikkeen tukikohtaan, toisten nikkaroidessa kaikenmaailman sotakampetta kuvauksiin. Pitkän päivän päätteeksi saimme ratkaistua myös juonellisia kompastuskiviä, roolitusta ja askarreltua mm. saksalaisia stielhandgranadeja sekä laavut vastarintaliikkeelle.

Kuten edellisissä elokuvissamme, suurimpia esteitä leffan tekemiselle on kuvauspaikkojen löytäminen, rahoitus ja ekstrojen saanti. Tämän skaalan leffalle on arveluttavaa hakea minkäänlaista taloudellista avitusta, vanhempien rahojen kerjäämistä ja varusmiehen päivärahaa lukuunottamatta. Suurin osa maksetaan omista kukkaroista ja kulut jaetaan keskenään. Rooliasut maksavat näyttelijät itse, koska vaatteet, joita tilataan saa itselle. Edellisestä Nomandia Liekeissä-pätkästä jäi käteen mainittavimpana kuriositeettina Suomen Puolustusvoimien vanha kaasunaamari. Vaikka visuaalinen jälki ei asujen tai aseiden puolesta ole päätä huimaava, turvaudumme veitsenterävään vitsin vääntöömme.

Huumori on täysin meidän omaamme, vaikka viittaammekin sillä, etenkin uudessa leffassa, mm. Suomessa eläneeseen kansanpoliittiseen ilmiöön, kolonel luutanant, das soldier, Pekka Siitoimeen ja hänen värikkäisiin apostoleihinsa, Väinö Kuismaan, Kai Aaltoon ja Kristian Arjeen. Fasistiporukka on kulkenut nimillä, kuten "Kansallinen Rintama" ja "Kansallinen Liittoneuvosto". Keskuudessamme ei siis leiju natsisympatioita, vaan suorasukainen juutalaisvihan älyttömyydelle nauraminen puhuu ennemminkin humoristisesta suhtautumisesta näihin radikaaleihin aatesuuntiin.

Joten älä ole Isosimo. Buddhat buddhina ja faktat faktoina. Loppuun vielä kuvia päivän työskentelystä, joiden aikana allekirjoittanut sluibasi hävyttömästi ja antoi vielä asepalvelusta suorittaneen upseerikokelaan tehdä työt, kun reservin tykkimies katsoi vierestä.

Kuvaustiimin toinen ohjaajadynamo Lauri Autere (Aleksi Soukan ohella) ja taustalla osa ideoijista, Tuukka Kuru ja Markus Säärelä.

Tuukka approves, Make räplää havuja ja Lauri ei oikein sulata tätä hommaa.

Poijat säätää jenkkulangan kanssa ja Lartsa kuupoilee metsässä.