maanantai 30. huhtikuuta 2012

Karvareuhkan blogi herää jälleen henkiin!

Tervehdys kullekkin säädylle!

Tällä kertaa KRP:n blogin avauskirjoituksena toimii Karvareuhkan virallisen vihasiiven hihamerkinkäryinen käsikirjoittaja Tuukka "Guru" Kuru. Ajatus blogin jatkamisesta sai lisäpontta yhdistyksen vuosikokouksessa, missä sovittiin Karvareuhkan viralliseksi tehtäväksi sosiaalisessa mediassa vaikuttaminen, pitäen sisällään niin youtube-tilapäivitykset, FB-mainokset ja allekirjoittaneelle erittäin mieluisan blogin tuottamisen. Yhdistyksen vanhurskaan siiven sanoin "lihaa luiden ympärille", maallikojäsenten todeten painokkaasti "rojut torttuun". Tehtävä täten vastaanotettu ja aloitettu.

Karvareuhkan uusin tuotos tulee olemaan kerta kaikkiaan loistava. Sen terävimpänä keihäänkärkenä toimii edelleen puolijumalallista kajastusta pursuavat Herra Löllis ja Herra Kakkis, joista Aleksi on siirtynyt suvereenisti ohjaajan tehtäviin, Laurin toimiessa pääosin kuvaajana. Keihäänkärki on kuitenkin melko turha kapistus ilman vartta, jonka muodostavat Karvareuhkan sivistyneet, komeat ja rakastetut käsikirjoittajat Tuukka ja Rami, jotka ovat tunnettuja huimasta huumorintajusta ja ammattilaistason asiattomuuksista. Keihään kappaleet tarvitsevat vielä kuitenkin suunnittelijan ja rakentajan, jonka tehtävän vaatimattoman ylväästi ovat ottaneet vastaan elokuviemme monimuotoisin näyttelijä Markus ja ryhmän partaveitsen terävänä pessimistinä tunnettu Henri. Metafora kuvastaa hyvin yhteisön työjakoa ja sen budjettia, sillä terävää kivenmurikkaa ja puukeppiä suurempaan ei tällä hetkellä olekkaan varaa, mutta ryhmän visuaalisena suurmuftina toimiva Juuso ei jätä tässäkään asiassa pulaan. Olen aivan varma, että saamme elokuvan ainakin
500 euroa maksavan näköiseksi.

Karvareuhkan ensimmäiset kuvaussessiot saivat eilen päätöksensä, ja todettavissa on että laatu oli perkele vieköön sitä itseään. Yksitoista tuntia kestävien kuvausten jälkeen valmista materiaalia syntyi melkein kuusi ja puoli minuuttia, jota voidaan pitää oikein hyvänä suorituksena. Pitkät päivät ja hitaasti eteneminen ei kuitenkaan ole este, sillä tämä ryhmä on tottunut näkemään vaivaa visioidensa eteen ja vaivan näkeminen on se, mikä saa ryhmän olemaan ylpeä tekemästään työstä. Koska visiomme eivät ole sen pienempiä mitä "oikeiden" elokuvien, pitää puuttuvat resurssit täyttää talkootyöllä. Työn tekeminen vaatii välillä myös ulkopuolisten ihmisten apua ja tästä avusta olemme erittäin kiitollisia.

Nykyajan stereotyyppisesta "hetimullenyt"-nuorisosta on löytynyt kymmeniä ihmisiä, jotka ovat valmiita antamaan oman panoksensa suunnitelmiemme toteuttamiseksi, ja tätä voidaan pitää todellisena Karvareuhkan sieluna. Karvareuhkan arvoihin kuuluvat innovatiivisuus, olosuhteisiin sopeutuminen, nöyryys, kunnianhimo ja ällistyttävä huumorintaju, jota voidaan pitää yleismaallisena ihanteena missä tahansa yhteisössä. Me emme tee elokuvia, jotka miellyttävät ihmisiä. Me teemme elokuvia, jotka aluksi hämmästyttävät, kummastuttavat ja lopulta naurattavat katsojiansa. Me vaadimme katsojilta yhtä paljon
mitä me vaadimme itseltämme. Tämä merkki takaa laadun.


Ensi talvena valmistuva elokuvamme tulee olemaan suomalaisen indeitaivaan pisimpiä, monipuolisimpia, haastavimpia (elokuvan käsikirjoittaja ja kuvaaja harjoittelevat  räppäämistä tätä varten) ja hauskimpia elokuvia, jotka tullaan tuottamaan 2010-luvulla. Kyseisten ominaisuuksien sisällyttäminen kauhu-ja seikkailupainoitteseen fantasiaan tulee olemaan juuri sitä, mitä elokuvan alkuperäisidean kehittäjät lähtivät unelmissaan hakemaan. Tämä elokuva tarvii kyltymättömästi apua kaikilta niiltä ihmisiltä, jotka ovat valmiita kokemaan jotain uutta ja tekemään ruohonjuuritasolla jotain, mistä tullaan puhumaan vielä pitkään. Tämä tulee olemaan kaiken aiemman tuotantomme huipennus, jonka perustukset valettiin viime viikonlopun kuvauksissa. Tästä on hyvä jatkaa.

Etanolinhuuruista vappua lukijoille!

Myös hipeille

----
Tuukka Kuru