Wacht Am Rheinin ensi-iltaa odotellessa olen useasti pohtinut kuluneita vuosia ja niiden aikana tehtyjä elokuvia. Olen muistellut kesää jolloin Tuukan kanssa istuimme nykyisen asuntoni takana Kirkkolammen rannassa ideoimassa sitä ensimmäistä spektaakkelia. Muistellut reaktiotani, kun porukka aloitti Sydämen pimeyden ideoinnin ennen Normandia liekeissä valmistumista. Reaktiota, joka oli hyvin samanlainen, kuin viime kesänä uuden projektin alkaessa.
Olen luonteeltani pessimistinen ja se näkyy suhtautumisessani tuotoksiimme. Jostain syystä minun on ollut joka kerta vaikea uskoa, että saamme mitään valmiiksi. Kun on kuunnellut alussa ilmaan heitettyjä älyttömiä ideoita ja katsellut vierestä kun porukka vertailee aggregaattien hintoja, on varmaan luonnollista epäröidä. Moni arempi elokuvatähti (köh köh) olisi poistunut takavasemmalle.
Kaikesta huolimatta olen lähtenyt aina mukaan ja kaikki kunnia siitä kuuluu ”meidän posselle”. On mahtavaa kuulua porukkaan, joka yhteispelillä toteuttaa isojakin projekteja. Porukkaan, joka ristiriidoista huolimatta luo hahmot, kuvaa kohtaukset ja editoi autot pois ottojen taustalta.
Välillä isonkin miehen pitää tunteilla, mutta älkää huoliko lukuisat fanini! Kovaksikeitetty stoalainen sankarinne ei ole pehmennyt! Kaiken tämän herkistelyn jälkeen on syytä mainita eräs toinen seikka, jota olen pohtinut viimeisimmän projektin jälkimainingeissa: intertekstuaalisuus. Kaikissa elokuvissa on viittauksia toisiin elokuviin, kirjoihin tai oikeaan maailmaan. Meidän elokuvamme ei tietenkään ole poikkeus, päinvastoin.
Käsikirjoitusosastomme elokuvamaku näkyy kaikissa tuotoksissamme vahvasti. Jotkin vitsit ja kohdat ovat vanhoja ideoita uusissa kuorissa. Joskus olen pohtinut missä menee raja kopioinnin ja kunnianosoituksen välillä. Välillä kuvauksissa minua on epäilyttänyt onko kohtaus tarpeeksi omaperäinen. Leikkuri on myös tehnyt osuutensa, jotta pääosassa säilyisivät omat ideamme, mutta sitähän katsojat eivät tiedä.
Itse uskon kaikesta huolimatta, että huumorin tarkoitus on ilahduttaa ihmisiä. Hyvä vitsi naurattaa useamman kerran. Jos hyvä idea tehdään uudelleen eri tekijöiden toimesta, saattaa siitä paljastua uusia puolia, jotka huvittavat katsojaa. Juuri sen näen meidänkin elokuviemme vahvuudeksi. Vaikka jotkin kohdat ovat kunnianosoituksia muille elokuville, on niissä aina Karvareuhkan leima. Jos katsojat nauravat ensi-illassa meidän vitseillemme, olivat ne sitten täysin omaperäisiä tai eivät, olemme tehneet jotain hyvää.
Kaiken tämän jälkeen päällimmäinen tunne on ylpeys: ylpeys valmiista elokuvista, ylpeys Sydämen pimeyden esityksistä festivaaleilla ja ylpeys kuulumisesta tähän porukkaan. Aina ei voi olla ajoissa paikalla, mutta lopussa kiitos seisoo!
Kirjoittaja Henri Juhana Mommo on toiminut kummankin Normandia -jatkumon leffan päätähtenä ja tuttuun Karvareuhka kibbutz-tyyliin vähän kaikessa mukana.
HOX! Karvareuhkan uuden kokoillan pituisen sotaspektaakkelin Wacht Am Rhein ensi-ilta 12.2.2011 klo 18:00 Rovaniemen Kauppayhtiössä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti